Tatten valituskuorolle tunnustusta

16.12.2009

Tampereen yliopiston tieteentekijät ry (Tatte) on saanut niin kansallista kuin kansainvälistäkin tunnustusta viime kevään Valituskuoro -projektistaan.

Tatten valituskuoron esittämä laulu on päässyt mukaan kansainvälisen dokumenttielokuvan tunnusmusiikki -CD:lle. Yhteistyössä on mukana yhdysvaltalainen, tanskalainen ja suomalainen levytysyhtiö. Keväällä ensi-iltansa saava dokumenttielokuva kertoo Chicagolaisen Valituskuoron tarinan.

Lisäksi Tatten kuoro vastaanottaa tänään Toimihenkilöiden Sivistysliitto TSJ:n Vuoden Välkky -palkinnon. TJS myöntää palkinnon vuosittain sellaisesta ammattiyhdistys -toiminnasta tai ideasta, joka on ollut esimerkillistä jäsenpalvelua tai edesauttanut yhdistyksen kehittymistä ja vaikuttavuutta. Tatten valituskuoron lisäksi tämänvuotisen Välkky-palkinnon saa Metänmulukasukilipailun järjestäjä METO Pohjois-Savo ry.

Lisätietoja valituskuorosta, muun muassa Youtube-linkit kuoron lauluesitykseen:

http://www.tatte.fi/toiminta/valituskuoro/

Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliiton tiedote Vuoden Välkky -palkinnosta:

http://www.tjs-opintokeskus.fi/etusivu/etusivun_uutiset/?a=viewItem&itemid=159